Iltamietteitä angstipäivän päätteeksi

Vietin viikonloppuni sulhaseni perheen luona Pohjois-Suomessa. Oli lunta, häätouhua, reissu hieman toiseen osaan Suomea, sulhasen parturointia ja mukavaa yhdessäoloa tulevan sukuni kanssa. Sunnuntaina kävimme J:n ja hänen kahden perheenjäsenensä kanssa luistelemassa heidän mökkijärvensä jäällä. Oli nollakeli ja jään päällä oli vain muutama sentti lunta. Vaikka jää olikin hieman epätasaisen möykkyistä, oli tosi kivaa päästä luistimien päälle pitkästä aikaa! Ja kun seurakin vielä oli niin mainiota, niin otimme pari kisaa jäällä ja välillä kävimme pienimuotoista lumisotaakin. Olin innoissani kuin lapsi.

Luistelemisen jälkeen kyhäsimme heidän mökkinsä pihaan nuotion ja paistoimme hiilloksella makkarat. Mainio reissu!

Samana päivänä oli ohjelmassa myös risujen ja kylttien maalaamista hopeanvärisiksi spraylla, jonka haju suorastaan tainnutti minut ja jota meni hieman myös J:n porukoiden pesuhuoneen lattiaan, ja myöhemmin myös hiljentymistä. Lähtemisessä parasta oli se, ettei tarvinnut ajatella linja-autoaikatauluja vaan lähdimme silloin kun meistä siltä tuntui.

Paluumatka oli oikeastaan mahtavan päivän huipennus, koska meillä oli aivan mahtavat keskustelut parituntisen automatkan aikana. En edes kunnolla muista, mistä puhuimme, mutta välillämme oli jotenkin todella luottavainen ja kiintymystä säteilevä ilmapiiri. Sitä on vaikea edes sanoin kuvailla. Tunsin suurta onnea siitä, että minulle on annettu noin mahtava ihminen, joka on jo paras ystäväni ja kihlattuni, ja josta tulee myös puolisoni. Ihminen, jonka kanssa voin todella olla oma itseni ja antaa hänen nähdä minusta kaikki puolet, näyttää myös haavoittuvaisuuteni pelkäämättä luottamukseni pettämistä. Vielä tänäänkin olen miettinyt eilistä ja ollut kaikesta todella kiitollinen tuonne yläkerran suuntaan.

Toisaalta arkitodellisuus on rankallakin tavalla osoittanut, että ikävä on todella kova juurikin tuollaisten loistavasti sujuneiden viikonloppujen jälkeen, ja aiheuttaa pienen angstin maanantaina. Tänään en saanut tehtyä juuri mitään ja oli pakko sopia, että odotan J:tä hänen tullessaan iltavuorosta yli puolenyön aikaan, koska pakko vain nähdä hänet, en kestä muuten. Olen hieman riippuvainen.. Onneksi angstiolo menee yleensä ohi päivässä tai parissa. Tällä viikolla masentaa kai normaalia enemmän se, että kulta tekee iltavuoroviikkoa ja mikäli minulla on koulua normaalisti päivisin, emme pysty ollenkaan näkemään toisiamme. Silloin olo on kuin inttileskellä, vaikka Luojan kiitos sitä en joudu kokemaan, koska siippa on käynyt armeijan jo vuosia sitten.