lauantai, 23. tammikuuta 2010

Ekaa kertaa salilla

Eilen oli tarkoitus mennä ajoissa nukkumaan, mutta loppujen lopuksi koneella oleminen saunan jälkeen hieman venähti, ja nukahdin vasta joskus puoli kahden aikaan. Heräsin sitten kymmeneltä ja puoli kahdeltatoista sovittiin näkevämme kaverini kanssa läheisellä kuntosalilla, missä oli tänään avoimien ovien päivä.

Kuntosali on alle kaksi vuotta vanha, enkä ole oikeastaan koskaan käynyt millään salilla (ellei entisen peruskouluni hikistä 80-luvulla hankituilla laitteilla varustettua salia, jossa sai käydä ilmaiseksi, lasketa), joten olin aluksi hieman pallo hukassa avaran ja tyylikkäästi sisustetun salin aulassa. Henkilökunnalta kuitenkin kuulin mistä pukuhuone löytyy ja pääsin lämmittelemään. Varasimme kaverini kanssa vuoron kinesikseen, joka oli tehokasta, jotenkin circuit trainingia etäisesti muistuttavaa kuntoilua, jossa kierrettiin eri "pisteillä". Minua jännitti hieman ennen tuota tuntia, koska olen aika perunasäkki enkä ole käynyt salilla pariin vuoteen. Rankaltahan se tuntui ja reidet tärisivät, mutta pärjäsin silti. :)

Tuli yllättävän hyvä fiilis ja tekee mieli kyllä hankkia sellainen 10 kerran kortti, jonka hinta on opiskelijalle 45 €. Olisi tosi mukavaa alkaa harrastamaan liikuntaa muutenkin kuin arkiliikunnan muodossa. Olemme puhuneet mieheni kanssa myös pyörien hankinnasta ennen kesää.

0 kommenttia: