Tuoreen aviovaimon onnea

No niin, nyt sitä sitten ollaan onnellisesti rouvasäädyssä. Häät menivät tosi hyvin kaikesta etukäteen jännittämisestä ja stressaamisesta huolimatta. :) Vieraat ovat kehuneet häiden lämmintä ja viihtyisää tunnelmaa, ja ruoka oli tosi hyvää ja sitä riitti. Vieraat olivat myös suorastaan ylittäneet itsensä kehittämällä kaikkea tosi hauskaa ohjelmaa, joten meillä oli hääparinakin hymy herkässä. Hääpäivänä sää oli myös mitä kaunein - sanoisin, että kuin morsian ;) - kuulas, valoisa ja aurinkoinen pakkaspäivä. Oli ihanaa astua kirkosta ulos, kun ei ollut vielä edes hämärää vaan pakkastaivas punersi kauniisti auringon laskiessa ja häävieraillamme oli kaikilla tähtisädetikut käsissä.. Se on niitä elämän huippuhetkiä, jotka haluaa painaa mieleensä ja muistaa ne aina.

Toki kommelluksiakin tapahtui päivän aikana. Aamulla istuin tuolilla ja sisareni väkersi minulle kiharoita höyrykihartimella, ja samaan aikaan jouduin ompelemaan (ilman silmälaseja) sulhaseni paidasta irronneen napin. Ja valokuvaamoon unohdimme kokonaan ottaa hääkimpun ja sulhasen vieheen mukaan, mutta onneksi siskoni toi sen tuhatta ja sataa 25 km:n päähän, niin että saatiin lopuksi muutama kuva kimpunkin kanssa. Valokuvauksesta päästyämme sulhaseni päätti vielä käyttää auton pesussa, koska se oli unohtunut, ja niinpä me olimme autopesussa puoli tuntia ennen vihkimisen alkua... :D Ja tämän jälkeen ajoimme 130 km/h vihkipaikalle vajaan 30 km:n päähän, ja matkalla ohitimme papin auton. Niin meitä, niin meitä!

Vihkimisessäkin tapahtui muutama hauska juttu - mm. minä kompastelin ihan urakalla hääpukuni helmaan, ja jouduin katsomaan jalkojani kirkkoon marssiessa, vaikka urheasti yritinkin pitää katseen ylhäällä. Ja me ei muistettu yhtään mitään vihkimisen kulusta, vaan käännyttiin väärässä kohdassa seurakuntaan päin, mutta mitäs pienistä.. Naimisiin mentiin silti ja niin on hyvä! <3>

Hääviikonlopun vietimme rauhallisessa paikassa, jossa oli ihanaa olla häästressin ja humun jälkeen ihan kahdestaan, levätä huonosti nukuttujen öiden jälkeen, saunoa ja nauttia toistemme seurasta.

Olen todella onnellinen. Vieläkin suhtaudumme molemmat pienellä ihmetyksellä uuteen arkeemme. Tuntuu välillä siltä, että olen J:n luona vain käymässä ja pummaan ruokaa hänen jääkaapistaan, vaikka tämä onkin meidän ensimmäinen yhteinen koti. Hän kun ehti asua tässä kuitenkin 1,5 kk ennen minun muuttoani tänne. Kaikkeen yhteiseen ja kaiken jakamiseen (käytännön tilanteissa, esim. että ei ole enää minun ja sinun rahoja) kestää hieman aikaa totutella, samoin kuin uuteen nimeeni. Mutta se totuttelu on todella mieluista. On mukavaa, kun avioliitto oikeasti muuttaa elämää eikä tuo pelkästään uutta nimeä ja sormusta sormeen, kuten joillakin, jotka ovat asuneet jo pitkään yhdessä ennen avioitumista. (Enkä nyt tarkoita arvostella muiden ratkaisuja, tämä vain on meidän kohdalla hyvä juuri näin.)

Muuttokaaos onkin jo hieman hellittämässä, ja asunto alkaa tuntua päivä päivältä paremmin kodilta, kun tavarat löytävät paikkansa. Ostimme tänään häälahjaksi saadulla lahjakortilla meille uuden laadukkaan pyykinpesukoneen, ja mieheni aiemmin käyttämä vihreä 70-luvulta peräisin oleva mummon vanha pesukone pääsee miehen siskon käyttöön. Myös joitakin muita huonekaluja laitamme kiertoon, koska emme tee mitään esimerkiksi kahdella ruokapöydällä.

Saattaisin julkaista tässä jonkin hääjuhlasta otetun kuvan (jossa ei olisi ihmisiä), mutta odottelemme vasta hääkuviemme näkemistä, niitä kun on useammissa kameroissa eri ihmisillä.