Viikonloppu meni esseetä kirjoitellen. Toista esseetä en saanut valmiiksi vielä, vaikka deadlinekin oli jo eilen. Olen aika vätys. :/ Mutta 6 sivua sain kirjoitettua ensimmäistä, minut tuntien sekin on jo ihan hyvin. Olisipa kirjoitusvirettä riittänyt toiseenkin esseeseen. Mutta teen sen valmiiksi sitten, kunhan on inspiraatio. (Tai välttämätön pakko!) Tuon voisi kyllä palauttaa kesäopintoinakin..
Eilen oli ensimmäinen koulupäivä, alkoi opetusharjoitteluun liittyvällä teoriakurssilla. Huoh, toisaalta mielenkiintoista ja sitten taas niin työlästä - meidän pitää mm. ryhmässä suunnitella kokonainen kurssi. Lukion opsiinkin (ops=opetussuunnitelma) päästään oikein tarkasti perehtymään. Onneksi kurssilla on paljon tuttuja naamoja ja varmaan tulee ihan mukavaa loppujen lopuksi. :) Luulen kyllä, että noiden viiden opintopisteen eteen on tehtävä niska hiessä töitä.
Ja se harjoittelukin alkaa parin viikon päästä, kääk! Opettaminen jännittää aina, kun on niin vähän kokemusta tässä vaiheessa. Mulla ei ole kovin hyvä itseluottamus siinä hommassa, mutta kyllähän se onkin vasta harjoittelua eikä tarvitse valmis ollakaan vielä. Ja omana itsenään pärjää aina parhaiten. Tärkeintä on, ettei ala vetämään mitään roolia luokan edessä, sen oppilaat kyllä vaistoavat heti.
Kävin illalla vielä toisella luennolla, joka oli hieman haukotuttava, mutta jaksoin kuitenkin loppuun asti. (Onneksi oli luonnoskirja mukana, se täyttyykin aina luennoilla piirustuksista.)
Mies tulee tänään kotiin, jes! Olen jo parina viime päivänä ikävöinytkin. Nyt odotan iltaa kuin hepo kesää, mutta ensin on käytävä vielä yhdessä kokouksessa ennen sitä. :)
tiistai, 16. maaliskuuta 2010
Iltaa odotellessa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti