:'(

Osaakin olla taas kurja olo. Lomien jälkeen paluu etäsuhteen arkeen on aina kuin isku vasten kasvoja, kun on useamman päivän saanut olla kellon ympäri sen kaikkein tärkeimmän ihmisen kanssa, ja sitten hän onkin taas poissa ja huoneet huutavat tyhjyyttään. Tuntuu siltä, että pala minusta on leikattu irti. Ei ole hyvä olla yksin. Ikävä, rintaa puristaa.

Asiaa ei ainakaan paranna se, että unohdin puhelimeni miehen autoon eli se on tän viikon toisella puolen Suomea. :( Ei pystytä edes puhelimessa puhumaan. Niin mun tapaista mokata noin. Ja tenttikin jo muutaman päivän päästä, ja olen lukenut vasta yhden tenttikirjan. Niin paljon luettavaa vielä, ja stressiä.

Angstangstangst. Niin ikävä. Jospa kavereiden näkeminen piristäisi ja veisi ajatukset muualle.. Perjantaihin on liian pitkä aika.