Perheistä ja perusasioista

Istun täällä anoppilan sohvalla ja surffailen netissä samalla, kun kuulen miehen äidin leipomisen aiheuttamia ja miehen veljessarjan juttelua. Olen onnekas, kun minulla on näin hyvä tuuri miehen perheen suhteen - tosi kivaa sakkia koko joukko. Mukavan tavallisia ja oikeastaan kyllä tavallista mukavampia. :) Onnekkuuteni tajuan etenkin kun tiedän, etteivät mukavat appivanhemmat ole mikään itsestäänselvyys. Jotkut yrittävät liikaa hallita ja sanella aikuistenkin lastensa elämää ja elää lastensa kautta, mikä on lapsen kannalta väärin, koska hänet asetetaan tilanteeseen, jossa hänen täytyy valita rakkautensa ja myös hänelle rakkaiden perheenjäsentensä välillä - epäreilua. Minun vanhempani antavat minun elää omaa elämääni ja tehdä valintani itse, samoin miehen vanhemmat. Kaipa vanhemmille tulisi olla tärkeintä lapsensa onnellisuus eikä se, miellyttävätkö kaikki heidän ratkaisunsa heitä vanhempina. Lasten tulee antaa tehdä omat ratkaisunsa itse.

Ihailen myös anoppiani, hän on hieno ihminen. Vaatimaton, nöyrä ja ahkera. Lämmin ja epäitsekäs. Hän on aina ollut niin reilu minulle. Häntä on varmasti paljon kiittäminen myös tämän mieheni kodin lämpimästä ilmapiirissä, jossa on tilaa jokaisen olla. Hän tuntuu ottavan elämän sellaisena kuin se on, turhia saivartelematta. Se on arvokas taito.

Olemme tässä loman aikana käyneet muutamissa kyläpaikoissa, minun sisarusteni perheiden luona. Siskoni tyttäret ovat sellaisia, että sulattavat sydämeni joka kerran kun heidät näen. Tällä vierailukerralla he esim. lauloivat moneen kertaan hellyttävästi ja aivan spontaanisti: "Tämä pieni ketunpoika kaipaa ystävää..." ulkomuistista ja sävelessä pysyen, mikä on aika hieno saavutus 2- ja 4-vuotiailta. Lisäksi heillä on ihania oivalluksia jutuissaan, kuten lapsilla yleensä. Näihin kuuluvat omat nimitykset sormille - perunasormi (samalla logiikalla kuin on pottuvarvas), "ei oo nimmee" sekä rillisormi. Veljen perheessä oli myös tosi mukava käydä. Heidän vanhin lapsensa on jo kohta kouluikäinen.

Tuntuu hyvältä nähdä, miten hyvä isä isoveljeni on lapsilleen, ja miten osallistuva vanhempana. Vastuullinen hän oli jo pienenä, oli aina ahkera, reipas ja nopeaälyinen. Hän pelasti jopa mm. minun henkeni, kun olin 2-vuotias ja hän 6, enkä ole edes ainoa jonka hengen hän on lapsena pelastanut. Hänen ilmeissään ja puheäänessään näen myös paljon samaa kuin omassa isässäni silloin kun olin pieni, he ovat kovin samanoloisia. Kun olin pieni, isäni oli vielä nuori (kun synnyin, isäni oli vasta 26-vuotias) ja toiveikas, loistavasilmäinen ja innostuva, uskoi vakaasti tulevaisuuteen ja nauru oli herkemmässä kuin nykyään.. Se oli monella tavalla hyvää aikaa. Me saimme hyvät eväät tulevaisuuteen lapsuudestamme, ja meistä on tullut kunnon ihmisiä, erilaisia ja kuitenkin monet samat asiat kokeneita.

Perheet ovat tärkeitä. Jokainen niiden jäsen on elintärkeä osa niitä, tärkeämpi kuin arvaisi.

Toissapäivänä maalasimme lasten kanssa tyhjennettyjä kananmunia vesiväreillä. Minä tein raidallisen, naaman jonka ristin Marja-Leenaksi sekä koristelin mieheni nopeasti maalaaman munan kukkasilla. Tarvitseeko sanoakaan, että kivaa oli? :) Lasten tekemistä munista tuli myös hienoja. Yksi oli kuin marmoroitu. Pääsiäismunien maalaaminen on hyvä perinne. Perinteistä puheen ollen, tänä aamuna siellä kotona on etsitty jännittyneenä pääsiäismunia, jotka äiti on piilottanut varhain aamulla. Muistan sen jännittyneen odotuksen, kun odotin jo aamuyöstä, että saisin mennä etsimään omani. Parasta siinä ei ollut niinkään itse pääsiäismuna vaan se, miten kivaa oli etsiä. Pointsit äidille hyvistä piilopaikoista. Mieleen ovat jääneet ainakin lampunvarjostimeen piilotettu muna ja taulun taakse laitetut..

Olenpas kovin sentimentaalisella tuulella, mutta on vain sellainen lämpimän kiitollinen ja positiivinen olo.

Ai niin. Käytiin miehen kanssa pääsiäisloman monen vapaapäivän kunniaksi heidän perheensä mökillä. Lämpömittari näytti plus viittä, kun kahlasimme vesisateessa metrisen hangen yli mökkiin ja pistimme saunan lämpiämään (mitä edelsi polun tamppaaminen saunalle, lumen kauhominen sangolla saunan oven edestä, puiden haku halkovajasta ja sinne polun tekeminen, lumen sulattaminen jne.). Aluksi olosuhteet tuntuivat hieman haasteellisilta, mutta viimeistään saunan jälkeen olo oli mahtava, kun tallustin tekemäämme lumipolkua pitkin pyyhe harteilla kalsareissa mökkiin. Väkisinkin tuli hymy suupieliin, oli niin rento ja hyvä olo. Askeettisuudessa on jotain puhdistavaa. Se tekee ihmeen hyvää. No, yöllä mökissä oli kuitenkin yli 20 astetta lämmintä, joten palella ei tarvinnut ja unet olivat makeat.

Kesällä tulee varmasti käytyä tuolla mökillä taas. Toivottavasti ehditään myös vanhempieni mökille vieläkin askeettisempiin olosuhteisiin, eristyksiin saareen.